Moi taas. Toivottavasti kirjoitukseni huokuu vitutusta ja kateutta.
Mä oon niin kateellinen mun kaverille Emmalle. Jopa niin kateellinen, että toivon sille epäonnea. Sillä on kaikkea mitä voikaan haluta. Sillä on täydellisen hoikka vartalo, hyvä perse ja normaalinkokoiset rinnat. Emma on myös sikarikas, ajaa joka päivä hienolla autollaan pitkin tuppukylämme pölyisiä katuja ja muhinoi täydellisen poikaystävänsä kanssa rahakasan päällä. ARGH! Vituttaa vielä myöntää, että se on suosittu ja todella hyvä koulussa. Kaikki pitävät Emmasta, koska Emma on sosiaalinen ja estoton. Toisin kuin minä.
Ihastukseni pitää Emmasta, mikä saa korvistani nousemaan savua. Miksi elämän pitää olla niin epäreilua?!
Mun on ihan pakko kertoa teille, että miksi nyt tunnen suurta vihaa Emmaa kohtaan.
Olin luvannut mennä Emman kanssa kaupungille shoppaamaan, ja kehumaan Emman täydellistä vaatemakua. En keksiny hyvää tekosyytä olla lähtemättä, joten ennen kuin tajusinkaan, niin seisoin ison teennäisen kauppakeskuksen pihalla. Emma oli taas myöhässä, niinkuin aina. Huokailin jo ärsyyntyneenä, kunnes Emma laahustaa luokseni täydellisenä. "Ei kai haittaa et Henri tulee mukaan," se sanoi ja nyökkäsin turhautuneena. Henri on siis Emman täydellinen poikaystävä. Olen tosi onnekas, kun saan hengittää Henrin kanssa samaa ilmaa, onhan hän täydellisen täydellinen, mutta ei kuitenkaan yhtä täydellinen, kuin Emma. No, sitten suuntasimme kohti kallista Guess -liikettä, jossa minulla ei olisi varaa edes ostaa hiuslenkkiä.
Emma valitsi 100 ja 1 super-kallista (ja rumaa) vaatetta, joita hän sovitti yksikerrallaan. Kaikkia piti kehua, että oletpas täydellinen siinä. Emma tietenkin vähätteli itseään kehujen toivossa. Tupla-huokaus! Miljoonan tunnin päästä Emma viimein sai valittua itselleen horomaisen napapaidan ja pillifarkut, jotka maksoivat miljoonia.
Tuhansien kehujen ja tonnin jälkeen eksyimme juomaan kahvia kauppakeskuksen kahvilaan. Emma ei voinut tietenkään ottaa sitä herkullista donitsia, koska hän on "liian lihava". En sitten itsekään voinut ottaa sitä, koska saisin arvostelevia katseita joko Emmalta tai Henriltä. Koko kahvitteluhetki meni siihen, että Henri ja Emma muhinoivat ja kehuivat toisiaan. Toivoin jo, että saisin tekosyyn mennä kotiin, mutta ei.
Pian menimme lempiliikkeeseeni, jossa on ihania rannekoruja sun muita. Kokeilin kaunista (ja edullista) rannekorua, missä oli rusetti ja söpö donitsi. Olin jo ihastunut siihen, ja puoliksi jo kassalla, kunnes Henri avasi suuren suunsa. "Toi on kamala, hyi,"Henri sanoi ja mä kiehuin sisältä. Olisin halunnut sanoa jotain v-mäistä takaisin, mutta en kehdannut. Ostin rannekorun Henrin ällö-katseesta huolimatta. Sen jälkeen keksin tekosyyn, että mun pitää nyt lähteä, koska on ruoka.
Pääsin viimein lähtemään kotiin ja purkamaan kiukkua. Thank god.
Kiitos ja kummarrus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti